Roskaruokaa

Tutkimusväite:

Roskaruoan syöminen yhtä vaarallista kuin tupakointi

Tuore tutkimus väittää, että pitkälle jalostetuissa ruoissa sisältävä yksi ainesosa voi vaikuttaa haitallisesti lapsen kasvuun kohdussa.Evira ei ota espanjalaistutkimukseen toistaiseksi kantaa, mutta myöntää tutkimuksessa mainitun aineen olevan haitallinen.

Roskaruoan syömisellä raskauaikana voi olla yhtä vakavia riskejä kuin tupakoinnilla, espanjalaistutkimus väittää. The Sun -lehden mukaan pitkälle jalostettujen ruokatuotteiden sisältämä akryyliamidi voi hidastaa lapsen kasvua kohdussa. Espanjalaistutkimuksen mukaan akryyliamidi voi myös vaikuttaa vauvan aivojen kokoon.

Tutkimuksen mukaan riski syntyy, jos odottava äiti syö päivittäin akryyliamidia sisältäviä tuotteita, kuten esimerkiksi perunalastuja. Akryyliamidia löydetään usein eineksistä ja esimerkiksi ranskanperunoista.

The Sun -lehdelle kommentoinut professori John Wright sanoo, että roskaruoan syöminen voi vaikuttaa lapseen yhtä paljon kuin äidin tupakointi.

Espanjalaistutkimukseen osallistui 1100 naista.

”Haitallinen aine”

Evirasta ei oteta toistaiseksi kantaa espanjalaistutkimukseen väitteisiin akryyliamidin yhteydestä sikiön kasvuun, mutta aineen haitat myönnetään. Sosiaali- ja terveysministeriön vaarallisten aineiden luettelossa akryyliamidi luokitellaan ryhmään 2 kuuluvaksi, todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi aineeksi.

– Kyllä se haitalliseksi aineeksi luokitellaan, Marika Jestoi Evirasta kertoo Iltalehdelle.

Ranskalaisten perunoiden ja perunalastujen suurkuluttajat mainitaan akryyliamidille pahiten altistuvaksi ryhmäksi. Suomessa ei ole kuitenkaan annettu ohjeita akryyliamidia sisältävien elintarvikkeiden käytöstä. Akryyliamidille – kuten muillekin haitallisille yhdisteille – altistumista voi vähentää riittävän monipuolisella ruokavaliolla.

– Euroopassa ei ole asetettu akryyliamidille lainsäädännöllisiä enimmäismääriä, mutta Evira kuitenkin monitoroi säännöllisesti elintarvikkeiden akryyliamidipitoisuuksia Euroopan Komission suosituksen mukaisesti. Lisäksi Evira seuraa tarkasti mun muassa Euroopan Elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSAn raportteja ja riskinarviointeja, Jestoi sanoo.

Voi muodostua myös kotikeittössä

Akryyliamidia ei ole raaka-aineissa, vaan se syntyy elintarvikkeeseen tietyissä kypsennysprosesseissa ja sen muodostumiseen vaikuttavat erityisen korkea lämpötila sekä kuumennuksen kesto. Evira on julkaissut sivuillaan Euroopan elintarvike- ja juomateollisuuden keskusliiton ja Euroopan Komission antamat ohjeet akryyliamidin vähentämiseksi.

– Kaikki akryyliamidi ei kuitenkaan ole teollisuudesta peräisin, vaan sitä voi muodostua myös kotikeittiössä. Akryyliamidin muodostumista voi välttää noudattamalla esimerkiksi ranskanperunoiden teko-ohjeita tarkasti, välttämällä liiallista kuumennusta, Jestoi sanoo.

Akryyliamidista syntyi kohu myös vuonna 2002, kun yhdistettä löydettiin Ruotsissa tuotteista, jotka valmistettiin yli 120 ºC lämpötiloissa. Eviran mukaan suurimpia pitoisuuksia akryyliamidia on löydetty perunalastuista ja ranskalaisista perunoista.

Eviran sivuilla julkaistun laskelman mukaan perunalastut sisältävät akryyliamidia noin 100-1470 mikrogrammaa kilogrammaa kohti ja öljyssä paistetuissa ranskanperunoissa sitä on 300-325 mikrogrammaa kilogrammaa kohti.

JOSEFIINA BARAKA