Eräs Diabetes-tutkimus
Ennen aikojaan lopetettu diabetestutkimus antoi hämmentäviä tuloksia
Amerikkalainen suuri diabetestutkimus on jouduttu lopettamaan ennen aikojaan, koska sen tulokset eivät antaneet uutta tietoa, vaan pikemminkin hämmensivät tutkijoita. Tutkimus koski laihduttamisen ja ruokavalion yhteyttä sydänkohtauksiin ja halvauksiin 2-tyypin diabeetikoilla. Hämmentävän tuloksesta teki se, että tutkimuksen mukaan laihduttaminen ja ruokavalio eivät edesauta sydänkohtausten ehkäisemistä tai halvauksia. Asiasta uutisoi The New York Times.
Amerikkalaisista noin 25 miljoonaa kärsii kakkostyypin diabeteksesta. Diabetes nostaa sydänsairauden riskin noin kaksinkertaiseksi. Olisi siis luonnollista, että painon pudottaminen, ruokavalion korjaaminen ja liikunta auttaisi molempiin vaivoihin, mutta tutkimus antoikin toisenlaisen tuloksen. Aiemmin on tutkittu, että laihduttaminen ja oikea ruokavalio estävät verensokeriongelmien muuttumista diabetekseksi. Sydänasioiden kanssa asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen.
Tutkimukseen osallistui yli 5100 satunnaisesti valittua henkilöä, jotka olivat ylipainoisia ja joilla oli kakkostyypin diabetes. Osa tutkittavista noudatti ruokavalio- ja liikuntaohjelmaa, ja osa taas sai pelkästään terveysneuvontaa. Laaja tutkimus kesti 11 vuotta, mutta sen jälkeen se lopetettiin tuloksettomana, sillä ryhmillä oli miltei identtiset kuolinmäärät sydänkohtausten, halvausten ja sydän- ja verisuonitautien vuoksi.
Tutkijat olivat pettyneitä tutkimuksen tulokseen. Ne tutkittavat, jotka noudattivat liikunta- ja ruokavalio-ohjelmaa, onnistuivat pudottamaan painoaan keskimäärin viitisen prosenttia ja madalsivat näin sydän- ja verisuonitautien riskiään.
Tutkijoiden mukaan diabeetikot voivat silti valita, millaisia elintapoja noudattavat. Liikunta ja ruokavalio auttavat helpottamaan diabeteksen oireita siten, että lääkitystä voisi vähentää.
Tutkimuksen tuloksista selvisi, että vaikka ruokavalio ja liikunta eivät vähentäneetkään sydänvaivojen, halvauksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä, terveellisemmin elävät diabeetikot selvisivät vähemmällä lääkityksellä.
Kommentti: Hieman kyllä ihmetyttää tutkimukseen osallistuvien sekä liikunta- että ruokavaliota noudattaneiden painonalennusprosentti joka oli keskimäärin 5 prosenttia. Luulisi vuosia ruokavaliolla olleiden ja liikuntaa harjoittavien ylipainoisten onnistuvan pudottamaan enemmän.