Viinan hinta työpaikoilla: 2 miljoonaa menetettyä työpäivää vuodessa
IS kertoo tällä viikolla, miksi vähäinenkin alkoholinkäytön vähentäminen kannattaa.
Alkoholin riskikulutus näkyy useilla työpaikoilla työtehokkuudessa ja paljon ennen kuin työntekijällä on alkoholiongelmaa.
Työterveyslaitoksen arvion mukaan jopa 40 prosenttia työntekijöistä käyttää Suomessa niin paljon alkoholia, että se aiheuttaa haittoja töissä. Alkoholi ei vielä aiheuta riippuvuutta tai näy vakavana ongelmana työntekijän arjessa, mutta väsymys ja työntehon lasku voivat olla selvästi havaittavissa.
– Suomessa menetetään noin kaksi miljoonaa työpäivää vuodessa alkoholin ja siihen liittyvien sairauksien takia, ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n aikuisten ehkäisevän päihdetyön päällikkö Antti Hytti kertoo.
Luku pohjautuu ammattiyhdistysten keräämään kokemuspohjaiseen tietoon.
– Jos ajatellaan, että jokainen riskikäyttäjä pitää silloin tällöin maanantaisin rokulipäivän, tulee siitä suuri luku. Vielä suurempi osa päivistä kuluu alkoholista aiheutuneiden sairauksien hoitoon, Hytti totea.
Alkoholin liiallinen käyttö näkyy usein muun muassa sydän- ja verisuonisairauksien taustalla. Myös perusflunssa iskee herkemmin alkoholin suurkuluttajaan.
– Riskikäyttäjien vastustuskyky madaltuu ja altistaa heidät muille sairauksille. Myös työuupumus ja masennus ovat usein yhteydessä alkoholin liikakäyttöön, Hytti toteaa.
Kaiken kaikkiaan alkoholista johtuvista sairaspoissaoloista kertyy noin kahden miljoonan työpäivän kokoinen aukko työpaikoilla.
Unen laatu kärsii
Alkoholin käyttö voi näkyä uupumuksena töissä, vaikka määrät eivät työviikon aikana olisikaan valtavia. Muutama alkoholiannos illan aikana lykkää pahimmillaan syvän unen vaihetta, eikä elimistö saa tarpeeksi lepoa yön aikana.
– 2-3 annosta alkoholia illan aikana näkyy veressä 3-4 tuntia ja vaikuttaa sen ajan myös unen laatuun, Hytti muistuttaa.
Alkoholin vähentämisen vaikutukset näkyvät unen laadussa jo muutamassa viikossa.
– Moni tipattoman pitänyt havahtuu huomaamaan, että ”tuntuupa mukavalta herätä virkeänä”, Hytti kertoo kohtuukäyttäjien kokemuksista.
Pauliina Jokinen