Aamuset tsemppaajaryhmän toiset kehonhallintatreenit Alfan budosalissa 18.2.2013
Hiihtolomat olivat harventaneet joukosta osan ja sairastamisiakin oli joukkoomme iskenyt. Ensikertalaisena joukossa kuitenkin Jari. Väitetään että toinen kerta toden sanoo, niin tälläkin kertaa. Raskasta oli ihan kuten viikon takaisesta muistimmekin. Kaitsu pitää harjoituksessa temmon korkealla, lepohetkiä ei liikaa tule.
Ensimmäiset 20 minuuttia olivat lämmittelyä, lihasten ja nivelten verryttelyä ja huoltoa, sekin jo sai puuskuttamaan. Näiden harjoitusten tarkoituksena on oppia käyttämään kehoaan ja sen lihaksia suorituksiin jotka lapsena tuntuivat maailman yksinkertaisimmilta. Muistelkaa kuinka teitte kärrynpyöriä pitkin pihoja, ei olekaan enää ihan niin helppoa kun on keski-ikäinen ja kankeahko. Päällä seisonta oli vieläkin useimmille ylivoimaista, samoin käsilläseisonta seinää vasten tai niin että harjoittelupari piti kiinni jaloista.
Kaitsu oli tuonut mukanaan muutaman uuden harjoitteluvälineen. Fleksibar on ovelan tuntuinen lasikuitutikku jota tärisytetään eri asennoissa, minuutin harjoittelun sen kanssa huomasi. Tasapainolaudalla syväkyykkyjen teko oli hankalaa ja tasapainopallollakin istuminen sai vatsa- ja selkälihakset koville.
Mutta harjoituskerta vasta toinen tämänkaltainen, uskon että väliaikamittauspisteessä Maaliskuun puolivälin jälkeen olemme kaikki aika paljon vetreämpiä ja vahvempia.