Aamusten seuraamat tsemppaajat kuntotestissä 27.3.2013
Kuntotestit oli tarkoitus suorittaa MM-Kuntotalolla jo viikko sitten, mutta Katin ja Kaitsun potiessa kuumetta, päätettiin ne siirtää eteenpäin. Kehonkoostumusmittaukset suoritettiin kuitenkin jo viikkoa aikaisemmin ja Timon kuntotesti maanantaina, keskiviikkona mies oli jo Lapissa pääsiäislomaa aloittelemassa.
Kehonkoostumusmittaukset olivat iloista katsottavaa. Kaikki olivat saaneet painoaan alas ja rasvaprosenttejaan pienennettyä. Vajaan kuuden viikon aikana tiputetut kilomäärät vaihtelivat yksilöittäin 2,5 kilosta 6 kiloon, ja tulokset ovat huikeita koska joukko ei ollut alussakaan painoindekseiltään kuin nippa nappa ylipainoisen mitat täyttäviä, kaikki eivät sitäkään. Rasvaprosentit olivat tippuneet 2-4 prosenttia ja viskeraalirasvat vähintään yhdellä yksiköllä. Kehoniät laskeneet vuosilla jokaisella ja itselläni jopa 10 vuotta. Housujen tuumakoko on kaikilla pienentynyt, vaatekaupat siis kutsuvat.
Huonokuntoisia ei enää joukossamme ole. UKK-kävelytestikin oli mukava suorittaa MM:n sisätiloissa juoksumatolla. Aerobinen suorituskyky oli jokaisella noussut selvästi ja heikkokuntoisimmatkin ovat nyt jo keskikuntoisia ja siitä ylöspäin. Lihaskuntotesteissä Kati ja Susanna paukuttelivat osissa suorituksia taulukon yläpäiden toistojen yli keveästi. Kaikkien lihaskunnot ovat parantuneet merkittävästi.
Lisäksi jokainen tuntee olonsa paremmaksi ja energisemmäksi pitkin päivää. Unenlaatu on parantunut kaikilla, edes kevään pois jääminen kalentereista ei ole jaksanut painaa mieltä matalaksi. On siis syytä tyytyväisyyteen.
Kun ajattelee mitä voi saada aikaiseksi kun ottaa itseään niskasta kiinni, kiinnittää huomiota ravinnon laatuun ja jaksaa harjoitella päämäärätietoisesti, voi vain ihmetellä mitä kaikkea kuudessa viikossa ehtii tapahtua. Ja mistään ei ole tarvinnut jäädä paitsi eikä nälkää kärsiä. Jokainen meistä on tainnut syödä enemmän kuin aikaisemmin, vain terveellisemmin ja liikkuminenkin on ollut pelkästään kivaa.
Ryhmä on vakaasti päättänyt parantaa tuloksiaan vielä rutkasti toukokuun puoliväliin mennessä, silloin on lopputestien aika.