Kävele itsellesi lisää ikää
Vain kaksi ja puoli tuntia reipasta kävelyä viikossa voi pidentää elämää jopa seitsemän vuotta, kertoo Daily Mail uudesta tutkimuksesta.
Seitsemälle päivälle jaettuna terveyttä edistävä aika olisi vain parikymmentä minuuttia. Tämä määrä saattaa tulla huomaamatta jo pelkästään ostosreissulla tai pätkissä arkipäivän aikana.
Tietoisille kuntoilijoille suositellaan 75 minuutin reipasta kävelyä viikossa. Tämä saattaisi lehden mukaan lisätä jopa kaksi vuotta lisävuosia.
Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Yhdysvaltojen hallituksen lääketieteen tutkijoiden sekä Harvardin yliopiston aihetta koskevien aiempien tutkimuksiin perustuen. Tutkijat totesivat myös, että kävelyn edut olivat samat sekä normaalipainoisille että ylipainoisille. Tutkijoiden mukaan ylipainoinen voi olla myös terve, jos liikunta pysyy säännöllisenä.