Luontainen unirytmi
Liian aikaisin herääminen lihottaa
Tuntuuko, että kärsit jatkuvasti sosiaalisesta aikaerosta? Nykymaailma vaatii meitä olemaan tiettyyn aikaan hereillä, mutta usein elämänrytmi ei kohtaakaan yksilön luontaisen valverytmin kanssa. Ja nyt se on tutkittu: jos joutuu jatkuvasti elämään herätyskellon armoilla, se voi alkaa ennen pitkää näkymään vyötäröllä.
Münchenin yliopiston biologi Till Roenneberg on tutkinut ristiriitaa, mikä kehossa syntyy kun sisäinen kello jatkaisi unia, mutta sosiaalinen kello pakottaa nousemaan ylös. Jos herää arkisin herätyskellon mukaan, mutta nukkuu viikonloppuisin pitkään, keho on kuin jatkuvassa aikaerorasitustilassa. Roennenbergin mukaan epäsäännöllisen nukkumisrytmin myötä suuri osa ihmisistä ei saa koskaan nukuttua normaaleja yöunia.
Moni ihminen eläisi normaalisti eri rytmissä yhteiskunnan kanssa. Sen sijaan tutkimuksen mukaan jopa 85 % ihmisistä joutuu elämään herätyskellon kanssa. Tämän johdosta yli kaksi kolmasosaa ihmisistä kärsii tunnin mittaisesta tai pidemmästä ”sosiaalisesta jet-lagista”. 16 % ihmisistä sosiaalinen aikaero on kaksi tuntia. Jos tekee vuorotyötä, sosiaalinen aikaero on jopa suurempi.Vuorotyö on myrkkyä ainakin Harvardin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan. Unitutkija Orfeo Buxton simuloi taannoin kokeen avulla tilanteen, jossa ihmisen luontaista unirytmiä häirittiin viikkojen ajan. Näin ollen tutkittavien valverytmi muistutti vuorotyötä tekevän ihmisen rytmiä. Tutkimuksen tulos paljasti aineenvaihdunnallisen kaaoksen: verensokeritasot muuttuivat siihen malliin, että diabeteksen uhka muuttui todemmaksi myöhemmällä iällä. Lisäksi energiankulutus pieneni, joka teoriassa aiheuttaisi ihmiselle useamman kilon lihomista vuosittain.
Sosiaalinen aikaerorasitus siis lihottaa. Roennebergin julkaiseman tutkimuksen mukaan jokainen aikaerotunti lisää lihomista jopa 33 prosentin verran. Tutkimus perustuu tuhansiin tutkittuihin unirytmeihin ja niiden seurantaan. Valvominen saa ihmisen syömään sokeripitoisia ja energiapitoisia ruokia hedelmien ja kasvisten sijaan, sekä väsymyksen vuoksi liikunta jää väliin. Tuloksena on lihominen.
Roennebergin mukaan tilanne on tällä hetkellä vääjäämätön. Niin kauan kuin elämme yhteiskunnassa, joka jaksaa muistuttaa miten ”aikainen lintu madon nappaa”, elämme myös luontaisen unirytmimme vastaisesti. Näin ollen terveysvaikutuksia tulee olemaan entistä enemmän.
Unirytmistä ja sen vaikutuksesta painoon uutisoi Digg.com -sivusto.