Miksi paino eiputoa
Tämän takia paino ei putoa!
Marja Airio
Liian suuri elämänmuutos, tottumusten muuttuminen ja mieliteot estävät suomalaisia laihtumasta.
Itsekuria ei ole, tai sen valjastaminen elämänmuutokseen tuntuu ylitsepääsemättömältä.
Vastaukset kävivät ilmi Terveystalon tekemässä tuoreessa tutkimuksessa. Yli 700 suomalaista vastasi painonhallintaan ja laihduttamiseen liittyviin kysymyksiin.
– Ihmiset kaipaavat tukea motivaation säilyttämiseen. Teknisestä puolesta, liikunnasta ja ravitsemuksesta on paljon tietoa, mutta ihmiset ovat hämmentyneitä kaikesta tiedon määrästä, toteaa laillistettu ravitsemusterapeutti Anette Palssa.
Laihduttajat ovat entistä tietoisempia liikunta- ja ruokavaihtoehdoista.
Tutkimuksen mukaan he haluavat painon pudotukseen yksilöllisiä ratkaisuja ja pysyviä muutoksia.
Miksi paino ei sitten putoa, vaikka tietoa ja ohjeistusta olisi tarjolla?
– Elämänmuutos vaatii aikaa – ja sitä laihduttajilta ei tunnu löytyvän.
Joulun jälkeen kuntoilijat saapuvat salille innokkaina, mutta helmikuun puolessa välissä työkiireet vievät voiton, kertoo kuntokeskusvastaava
Anne Reitti kuntokeskus Motivuksesta.
Uusi elämänmuutos aloitetaan liian kiireellä ja viikko-ohjelmaan yritetään aluksi mahduttaa jopa viisi kuntoilukertaa viikossa.
– Palauttavat harjoitukset ja venyttely unohtuvat, lihakset menevät jumiin, ja ohjelma-aikataulu alkaa tuntua liian tiukalta, Reitti kertoo.
Vastaajista vain seitsemän prosenttia kertoi olevansa täysin tyytyväinen nykyiseen painoonsa, 44 prosenttia oli melko tyytyväinen.
Loput vastaajat olivat tyytymättömiä vaa’an näyttämiin lukemiin. Yli kymmenen kilon painonpudotuksesta haaveili joka neljäs vastaaja.
– Moni haaveilee painon pudottamisesta, mutta itselle tärkeistä asioista ei olekaan niin helppoa luopua. Laihduttamisessa tärkeintä on oman arjen kartoittaminen ja ajan löytyminen. Se on pitkä prosessi, Palssa kertoo havainnoistaan.
Joka toinen suomalainen on ylipainoinen. Vastaajista jopa 40 prosenttia laihdutti ja kuudesosa noudatti dieettiä.
– Laihduttaminen pitäisi lopettaa, jotta ei joudu laihduttamis-lihomis-kierteeseen. Tärkeintä on elämänmuutos, Palssa ohjeistaa.