Mustikka

Rankkojen treenien jälkeen ei välttämättä kannata turvautua kalliisiin palautusjuomiin, sillä Suomen metsistä löytyy myös luonnollisempi vaihtoehto.

Tuoreen urheiluravitsemustutkimuksen mukaan liikunnasta palautumista voi nopeuttaa tavallisten mustikoiden avulla. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi mustikkasmoothien nauttiminen ennen ja jälkeen treenin tekee palautumisesta jopa kolme kertaa nopeampaa vuorokauden aikana. Uuden-Seelannin Masseyn urheiluyliopiston tutkija Steve Stannardin mukaan mustikat pitävät sisällään runsaasti antioksidantteja, jotka suojelevat lihaksia.

Kokeile siis ensi kerralla treenin jälkeen herkullista, ravitsevaa ja palauttavaa marjasmoothieta.

Marjainen treenismoothie

20 grammaa vanilja-heraproteiinia
2,5 dl karhunvatukoita
2,5 dl vadelmia
1,3 dl mustikoita
1,3 dl ananasta
2,5 dl vähärasvaista maitoa

Resepti: Men’s Health