Nukkuminen ja ravinto

Tutkijat: Tätä unimääräsi voi kertoa ruokavaliostasi

 

Pitkään on jo ollut tiedossa, että liian vähäinen uni vaikuttaa ruokavalioon. Nyt tutkijat ovat löytäneet todisteita, että yhtälö toimii myös toisinpäin.

Unenpuute lihottaa, mutta voiko vääränlainen ruoka myös aiheuttaa unenpuutetta?

Penssylvanian lääketieteellisen yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan ruokavaliolla on merkitystä unen määrään.

– Tiedämme yleisesti, että noin 7-8 tuntia yössä nukkuvat ihmiset ovat yleensä kaikin puolin terveempiä. Nyt halusimme selvittää, mitä eroa on niiden ihmisten ruokavaliossa, jotka nukkuvat vähemmän tai enemmän, yliopiston tutkija, yleislääkäri Michael A. Grandner totesi.

Yliopiston tutkimuksissa analysoitiin vuosien 2007-2009 suureen amerikkalaiseen terveystutkimukseen osallistuneiden ihmisten päivittäistä ruokavaliota ja unta. Tutkijat jakoivat nämä ihmiset neljään kategoriaan: Erittäin vähän nukkuvat (alle 5 tuntia), vähän nukkuvat (noin 5-6 tuntia), normaalit nukkujat (noin 7-8 tuntia) sekä runsaasti nukkuvat (9 tai enemmän tuntia).

Runsaasti nukkuvien ruokavaliossa enemmän alkoholia

Tutkijat löysivät selkeän yhteyden vähäunisuuden sekä korkeakaloripitoisen ruokavalion väliltä. Mielenkiintoisinta oli kuitenkin se, että eniten kaloreita päivittäin näyttivät ahmivan noin 5-6 tuntia nukkuvat ihmiset. Sen sijaan alle 5 tuntia nukkuvat olivat syötyjen kalorien määrässä vasta kolmansina. Normaalisti, eli 7-8 tuntia nukkuvat ihmiset söivät yllättäen toisiksi eniten kaloreita. Kaikista vähiten kaloreita päivän aikana söivät runsaasti nukkuvat.

Tutkijat löysivät yhteyden myös unen määrän sekä tiettyjen raaka-aineiden suosimisen väliltä. Erittäin vähän nukkuvat ihmiset esimerkiksi joivat vähemmän vettä ja söivät vähemmän hiilihydraatteja kuin muut. Runsaasti nukkuvien ihmisten ruokavalioon kuului sen sijaan vähemmän teen ja suklaan sisältämiä yhdisteitä. Runsaasti nukkuvat käyttivät myös enemmän alkoholia.

Kaiken kaikkiaan tutkijat havaitsivat, että erittäin vähän, vähän ja runsaasti nukkuvilla ihmisillä oli vähemmän monipuolinen ruokavalio kuin normaalisti nukkuvilla. Tutkijat kuitenkin painottavat, että tutkimus osoitti ainoastaan assosiaatioita, eikä vielä voida todeta, että tietyt ruoat aiheuttaisivat esimerkiksi univajetta. Tutkijat yrittävät kuitenkin seuraavaksi selvittää, mikä olisi ihanteellinen ruokavalion ja unen yhdistelmä ihmisen terveydelle.

Lähde: Huffington Post