Parkinsonin tauti
Noin 10 000 suomalaista vaivaavan taudin kävelyoireisiin yksinkertainen keino
Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan Parkinsonin tautiin kuuluvat kävelyvaikeudet voivat vähentyä liikunnan avulla. Tehokkainta on kevyt kävelyharjoittelu.
Tukijat tekivät havaintonsa tutkimuksessa, jonka tavoite oli selvittää kolmen eri liikuntaharjoituksen vaikutuksia Parkinson-potilaiden kävelyyn sekä yleis- ja lihaskuntoon.
Tutkimukseen osallistuneet 67 potilasta tekivät harjoituksia kolmesti viikossa kolmen viikon ajan, ja niiden päätyttyä kaikkien potilaiden kävelykyky oli parantunut riippumatta siitä, mihin ryhmään heidät oli satunnaistettu. Suurimman hyödyn saivat kevyitä juoksumattoharjoituksia tehneet, mutta myös intensiiviseen juoksumattoharjoitteluun tai voimailu- ja venyttelyryhmään satunnaistettujen kävely helpottui, vaikka vaikutus ei ollut yhtä suuri.
Odotetusti kävelyharjoitukset paransivat myös potilaiden hapenottokykyä, joka kuvastaa hyvin yleiskunnon parantumista. Voimaharjoitteet puolestaan kasvattivat lihaskuntoa.
Tutkimuksen tulokset julkaistiin Archives of Neurology -lehdessä, ja ne vahvistavat käsitystä liikunnan merkityksestä Parkinson-potilaiden hoidossa muiden hoitojen rinnalla. Vielä on tosin epäselvää miten pitkään liikuntaa pitää harrastaa, jotta se myös helpottaa potilaiden arkielämää.
Parkinsonin tautia sairastaa noin kymmenentuhatta suomalaista. Se on parantumaton, tuntemattomasta syystä johtuva hermostollinen sairaus, joka aiheuttaa mm. vapinaa, lihasjäykkyyttä ja liikkeiden hidastumista. Yleensä tauti todetaan 50–80-vuotiailla.
Uutispalvelu Duodecim