proteiinipatukat
Proteiinipatukat
Asiantuntijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että proteiinipatukoista voi olla hyötyä esimerkiksi lisäenergiaa tarvitseville urheilijoille.
Niiden käytössä kannattaa kuitenkin pitää järki kädessä. Ne eivät yleensä ole superterveellisiä, vaikka joskus niin luullaan, kertoo, ravitsemusterapeutti Anette Palssa.
Sopivatko patukat päivittäiseen käyttöön? Ainakin asiantuntijat kehottavat välttämään tätä.
– Proteiinipatukka ei saa liian usein olla ateriankorvike, vaarana on ettei saa tarpeeksi esimerkiksi kuitua, varoittaa professori Aila Rissanen. Hän muistuttaa myös, että erittäin runsaan proteiinin pitkäaikaiseen käyttöön saattaa liittyä muutoksia elimistössä.
– Itsensä tankkaaminen proteiinilla vuosikausia ei ole hyvä asia, Rissanen kiteyttää.
Patukkamarkkinoilla on tarjolla monenlaisia tuotteita. Vaihtoehtoja on ravitsemuksellisesti hyvistä makeista muistuttaviin energiapommeihin. Personal trainer Päivi Pelkosen mukaan joistain patukoista saattaa saada kaloreita yhtä paljon kuin täysipainoisesta ateriasta. Sekä Pelkonen, Palssa että Rissanen kehottavatkin vertailemaan patukkaostoksilla erilaisia vaihtoehtoja.
– Suomalaisten kansalaistaitoihin pitää nykyään kuulua, että osaa lukea tuoteselosteita, sanoo Aila Rissanen.