Ruokailujen ajoittaminen

Vältteletkö herkkuja, kuten sipsejä ja pitsaa, laihtumisen toivossa? Nyt voit siirtää ne takaisin ruokalistalle, kunhan muistat syödä niitä tiettyyn aikaan päivässä, väittää tämä The Telegraphin uutinen.

Terveellisiä ruokia syövien ihmisten ruokavalioon kuuluu vain vähän rasvaa. Jos tästä huolimatta kuitenkin syö satunnaisiin aikoihin, saattaa kuitenkin lihoa, tutkimuksessa uskotaan.

Tutkijoiden mukaan olisikin parempi noudattaa tiukkoja ateriointiaikoja, sillä se on hyväksi aineenvaihdunnalle ja auttaa kehoa polttamaan rasvaa, jolloin on mahdollista myös syödä vapaammin.

Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että sekä runsasrasvainen ruokavalio että kehon sisäistä kelloa häiritsevät ruokailuajat voivat sekoittaa aineenvaihdunnan ja kohottaa ylipainon riskiä.

Israelilaistutkijat testasivat ruokailuaikojen ja rasvan syönnin vaikutuksia hiirillä 18 viikon ajan selvittääkseen, miten huolellinen aterioiden aikataulutus voisi vähentää runsasrasvaisen ruokavalion haittoja.

Puolelle hiiristä annettiin runsasrasvaista ruokaa, joka normaalisti tekisi niistä ylipainoisia. Näistä hiiristä yhtä neljäsosaa ruokittiin samaan aikaan joka päivä, kun taas toinen neljännes sai syödä niin paljon kuin halusi, milloin halusi.

Toiset hiiret noudattivat vähärasvaista ruokavaliota. Myös näistä hiiristä neljännes sai ruoan samaan aikaan joka päivä, toinen neljännes taas ei.

Kaikkien neljän ryhmän hiiret lihoivat kokeen aikana, eikä yllättävää ollut, että runsasrasvaista ruokavaliota ja epäsäännöllisiä ateriointiaikoja noudattavat lihoivat eniten, kun taas vähärasvaista ruokaa saavat ja säännöllisiä ruoka-aikoja noudattavat lihoivat vähiten.

Yllättävää kuitenkin oli, että runsasrasvaista ruokavaliota ja säännöllisiä ruoka-aikoja noudattaneet hiiret päättivät kokeen paremmassa kunnossa kuin ne, jotka söivät vähärasvaista ruokaa epäsäännöllisiin aikoihin. Vaikutus piti paikkansa siitä huolimatta, että molemmat hiiriryhmät söivät saman määrän kaloreita kaiken kaikkiaan.