Univaje ja diabetes

Näin unirytmi vaikuttaa diabetesriskiin
Pitkiä päiväunia nukkuvat kuusikymppiset saattavat yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan olla herkkiä sairastumaan aikuistyypin diabetekseen. Myös lyhyet, alle viisituntiset yöunet saattavat altistaa sairastumiselle.

Diabetes Care -lehdessä julkaistujen tulosten perusteella yli tunnin mittaisia päiväunia nukkuvien diabetesriski olisi kaksi kertaa suurempi kuin niiden, jotka eivät nuku lainkaan päiväunia. Myös lyhyemmät päiväunet lisäsivät sairastumisriskiä, mutta vähemmän.

Alle viiden tunnin yöunia nukkuvien riski oli niin ikään kaksinkertainen, kun vertailukohtana olivat 7-8-tuntisia unia nukkuvat.

Päiväunia nukkuvat sairastuivat muita todennäköisemmin riippumatta yöunien pituudesta. Pelkästään öisin nukkuvien riski suureni vain, jos he nukkuivat alle viiden tunnin yöunia.

Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että päiväunet saattavat myös liittyä iäkkäiden riskiin sairastua dementiaan. Tämän on tulkittu liittyvän jo alkaneeseen, mutta diagnosoimatta jääneeseen dementiaan, tai johonkin muuhun sairauteen, joka altistaa myös dementialle.

Yhdysvaltalaistenkin tulokset saattavat selittyä sairauksilla, joita analyysissa ei huomioitu. Tämän vuoksi tulokset pitää varmistaa lisätutkimuksissa.

Tutkimus perustuu 175 000:n yhdysvaltalaisen terveyskyselyvastauksiin. Unitottumuksia kyseltiin vuosina 1996-1997 ja diabetesta vuosina 2000-2006, jolloin runsaat 10 000 kertoi sairastuneensa. Vastaajat olivat keskimäärin kuusikymppisiä.
Copyright © Uutispalvelu Duodecim 2009.