Valkosipuli

Nykytutkimus on todentanut monet valkosipulin vaikutukset tosiksi.
Näin flunssakautena valkosipulia kannattaa käyttää ehkäisemään ja lievittämään flunssaa.
Valkosipulin tervehdyttävään vaikutukseen on uskottu tuhansia vuosia ja sitä on käytetty niin kehon kuin mielen vaivoihin. Sen on uskottu estävän sairauksia ja lisäävän voimaa ja kestävyyttä. Nykytutkimus on todentanut monet valkosipulin vaikutukset tosiksi.

Valkosipulista on moneksi. Paras terveysvaikutus on pitkällä ja säännöllisellä käytöllä, ja annostuksena noin puolikas-kokonainen kynsi päivässä. Parasta on murskata raakaa valkosipulia keitettyyn ruokaan juuri ennen tarjoilua.

Valkosipuli sisältää satoja eri aineosia. Suuri osa niistä on haihtuvia öljyjä, mutta myös löytyy muun muassa seuraavia hyödyllisiä aineosia: fenoleja, fosfolipidejä, glutationia, B- vitamiineja, folaattia, kaliumia.

Tehoaa moneen vaivaan

Valkosipuli tehoaa sekä kroonisiin että akuutteihin vaivoihin. Näin flunssakautena sitä kannattaa käyttää ehkäisemään ja lievittämään flunssaa. Sitä kannattaa syödä, lisätä juomiin, silputa esimerkiksi talouspaperin sisään ja asettaa mytty yöksi sänkyyn pään lähelle, taikka yöksi sukkiin.

Mursketta voi myös sekoittaa öljyyn ja pitää rinnan päällä. Se lyhentää flunssan kestoa.

Lisäksi valkosipuli torjuu mikrobeja, sieniä ja viruksia. Se tehoaa myös bakteereihin, jotka ovat tulleet joillekin antibiooteille resistenteiksi.

Tehokas myös hiivasientä vastaan

Valkosipuli on limaa irrottavaa ja hikoiluttavaa. Se on myös hyvin tehokasta hiivasienitulehdusta aiheuttavaa Candida albicansia vastaan. Se estää myös mahahaavaa ja – syöpää aiheuttavan Helicobacter pyroli´n kasvua. Tosin se voi olla liian vahvaa maha- ja pohjukaissuolihaavasta kärsivälle.

Ilmeisesti valkosipulilla on immunostimulanttista vaikutusta ja se lisää ihmisen omia puolustusmekanismeja. Se saattaa lievittää heinänuhan ja muiden allergioiden oireita.

Parantaa rasva-arvoja ja verenpainetta

Valkosipuli on erinomaisen käyttökelpoista ehkäisemään ja auttamaan sydän- ja verisuonitaudissa. Valkosipulin parantava vaikutus rasva-arvoihin on selvempi kuin vaikutus muihin sydän- ja verisuonitautia ehkäiseviin tekijöihin. Valkosipulia voi käyttää aspiriinin asemesta vähentämään veren hyytymistaipumusta.

Se alentaa korkeaa verenpainetta laajentamalla verisuonia ja hidastamalla sydämen lyöntinopeutta, rentouttaa sydäntä ja sileää lihaksistoa.

Valkosipuli auttaa laskimovaivoihin ja suonikohjuihin ja lievittää peräpukamavaivoja. Verenkiertoelimistöön liittyviä tuloksia voi tosin odottaa vasta noin kahden kuukauden säännöllisen valkosipulin syömisen jälkeen.