Verensokeri ja kolesteroli

Verensokeri

Tuoreiden tutkimusten mukaan aterian jälkeinen marjojen nauttiminen pitää verensokerin tasaisena ja päivittäinen omenoiden syöminen laskee kolesterolia.

Amerikkalaistutkija testasi omena päivässä -sanonnan. (INKA SOVERI)
Elokuussa julkaistussa amerikkalaistutkimuksessa tutkijat selvittivät, mitä tapahtuu vaihdevuosi-ikäisessä naisessa, jos hän syö omenan päivässä. Omenan-syönnin lisäksi naiset eivät tehneet muita muutoksia ruokavalioonsa.
Floridan yliopistossa työskentelevän professori Bahram H. Arjmandin johtamaan satunnaistettuun tutkimukseen osallistui 160 naista, jotka söivät 75 grammaa kuivattua omenaa päivässä. Määrä vastaa kahta tuoretta omenaa.

Tulokset olivat hämmästyttäviä. Koko tutkimusryhmän LDL-kolesteroli vähentyi jo puolen vuoden omenan-syönnin jälkeen 24 prosentilla ja pysyi samana tutkimuksen loppuun asti. Elimistön tulehdustilasta kertova CRP-arvo oli vuoden kohdalla 32 prosenttia pienempi. Myös osallistujien paino putosi tutkimusjakson aikana keskimäärin 1,5 kilolla.
Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen mukaan omenan positiiviset terveysvaikutukset johtuvat sen sisältämistä polyfenoleista ja kuidusta. Pelkästään omenan piikkiin hän ei kuitenkaan tutkimuksen tuloksia laita.

– Usein silloin, kun ruokavalioon lisätään jotakin, siitä jää jotain muuta pois. Omenien syöminen on saattanut vähentää esimerkiksi höttöhiilareita sisältävien ylimääräisten herkkujen tai kaloripitoisten iltapalojen määrää. Se ei kuitenkaan vähennä tuloksien painoarvoa ja omenan erinomaisuutta: vastaavan suuruiseen, yli kahdenkymmenen prosentin kolesterolin putoamiseen vaaditaan usein lääkitys. Jotta omenoiden vaikutuksesta kolesteroliin voitaisiin vetää vieläkin suoraviivaisempia johtopäätöksiä, tarvitaan aiheesta lisää tutkimustietoa.

TARU SCHRODERUS